Uusi ase mukkaan taisteluun

Koska sodassa ja rakkaudessa kaikki on sallituja, niin päätin ottaa tähän "nyt kun" elämään mukaan uuen aseen, aseen jolla varmasti selätän läskit. Aseenahan mulla nyt on ollu mm.ruokavalio, kokoajan lisääntyvä itsekuri, tukeva (normaalipainoinen ;)) perheeni. Uusin aseeni on; tehoryhmä! Ryhmässä on 2 muuta osallistujaa+valmentaja. Ryhmä kokoontuu 2kuntosalilla kertaa viikossa, treeni on tiukkaa settiä. Ruokavalio kuuluu ohjelmaan (monipuolista ja hyvää, ilman nälkää). Valmentaja otti aloituskuvat, mitat ja painon. Paino otetaan ensin joka viikko. Jos muutoksia ei tapahu, katellaan missä mättää. Itsekuri lisäänty roimasti, valvovan silmän alla ;) pidän sitä hyvänä juttuna, varsinkin kun tiijän, etten ite pystys meneen "sata lasissa". Vieläkin tekosyitä riittänee ajoittain syömisten kanssa. Samoten en pysty yksikseni haastamaan ittiä tarpeeksi liikunnan suhteen. Paljon on pyöritty mukavuusalueella. Kauan oon haaveillu oman pt:n hankkimisesta ja aatellu "sitten kun on rahaa, sitten kun viitsin ja on aikaa". Rahaa menee turhempaankin ja aikaa on, kun sitä järjestää! Nyt tuntuu olevan enemmän aikaa kaikkeen muuhunkin ;) ja virtaa!

Hitto että ootan meijän Thaimaan matkaa! 26.12 lähtö. Matkakuumetta potiessa oon katellu youtube-pätkiä kohteesta ja kuvia ympäristöstä. Samoin tehny suunnitelmia, ajattelin että tehään joka päivä ns.videopäiväkirjaa, johon jokainen ottaa osaa.Näin muistot säilyy paremmin kuin pelkkiä valokuvia kattelemalla. Voi toki olla, että on niin tohkeissaan, että valokuvatkin jää ottamatta.. ;) ens viikolla ollaan jo viikko lähempänä matkaa. Ennen sitä tässä eletään täysillä hetki kerrallaan ja kevennytään siinä sivussa :)

Sitten kun..

Elämä on toisinaan ollu "sitten kun elämää". Sitten kun saan lapseni isoksi, sitten kun olen kevyempi, sitten kun en ole näin väsynyt, sitten kun nämä juhlat ovat ohi, sitten kun koetaan se ihme ja saamme toisen pienokaisen, sitten kun on loma. Näitä riittäs vaikka kuinka! Eihän pyykkiäkään voi pestä sitten kun tai siivota kotia sitten kun, saatikka lenkkeilyttää koiraa sitten kun. Ne on tehtävä, oli sitten ressiä, väsymystä, flunssaa tai vesisadetta. On siis elettävä NYT. Voihan olla, että sitä sitten kun -aikaa ei ikinä tulekaan. Siksihän minä varasin sen meijän Thaimaan matkan (KYLLÄ! :D), en pääse ikinä mihinkää, jos ootan tuota sitten kun -aikaa ja siirrän varaamista hamaan tulevaisuuteen. Miksi en siis huolehtisi itestäni jo nyt? Tai siinäkin käy niin, että sitten kun on liian myöhästä.

Joskus elämä menee ihimeelliseksi suorittamiseksi, elää vaan päivästä toiseen ikäänkuin seleviytymällä. Suorittaa tietyt, pakolliset asiat ja tuntee ittensä selviytyjäksi. Suorittaa kalenterissa olevat menot ja iloitsee, kun ne vähenee, mutta silti eessäpäin siintää jo uusia menoja roppakaupalla. Ressaa, kun olisi niin paljon tehtävää ja niin paljon pitäisi -asioita. Eihän tuommosella menolla ehi oikeesti nauttia elämästä! Herranen aika. Positiivinen asenne ja iloinen mieli, niillä pärjää ja elämä ei tunnu pelekältä suorittamiselta. Miten sitten saa sen asenteen ja iloisen mielen? Mulla se ainakin syntyy siitä, että nautin asioista, en ressaa, teen asioiden eteen jotain, huolehdin itsestäni. Näin tunnelma välittyy myös muille kanssa tallaajille. Kaikkihan me tiiämme, että kaiken a ja o on ittensä hyväksyminen. Kun voit ite hyvin, saa muut susta enemmän irti. Tämä pitää vahvasti paikkansa ainakin mun kohalla. Kiistääkö joku lukijoista tämän?

Salihommat on aloteltu flunssan jälkimainingeisa ja sen kyllä huomaa. Kyykkyjä, ojentajia yms. ja reidet huutaa kiitosta. Mää tykkään!  Tiistaina se PT:n tapaaminen, en malttas oottaa huomiseen :) Nyt asetin tavotteen. Joka tuntu utopistiselta ja en uskaltanut edes haaveilla sen saavuttamisesta. Mutta nyt mää sen sisäistin ja teen kaikkeni siihen päästäkseni; minä vastaan läski, minä voitan 17viikon taistelun (uus erä alkaa taas) ja kevenen 10kiloa!

Mellevää maanantaita!

~Rakkauella RR

Yli vuojen hilijaisuus

Jasså, se on ollut taas yli vuojen hilijasuus täällä. Elämä on kuitenkin soljunu etteenpäin ihan kivasti. On ollu arkia, Epsanjan matkaa, Pariisin matkaa murun kans, töitä ja työttömyyttä. Mutta ennen kaikkea on ollut syntymää; oon saanu kaksi ihanaa siskon lasta <3 Oon taas löytäny enemmän itteeni, kasvamiseksiko sitä sanotaan? Henkisesä mielesä ;)

Mun elämäntaparojekti on heittäny vuoristorataa. Mulle kävi, niinkuin ei ikinä pitänyt käydä; muodikkaasti sanottuna jojoilin. Viime vuonna näihin aikoihin se mun jalka murtu ja sitten aloin pikkuhilijaa paisumaan ko pullataikina. Tässä kuva joulukuun (2013) Epsanjan matkalta ja heinäkuulta. Kiloja kuvien välillä on viitisentoista.

 Helemikuun lopusa havahuin siihen, että mun mahamakkarat on kasvaneet ja läskivuori senkus lisääntyy. Vaatteet isoni taas pikkuhiljaa.. Ajatusta ei tarvinut kauan kypsytellä; JOTAIN ON TEHTÄVÄ! Otin heti järeät aseet käyttöön ja osallistuin FitFarmin nettivalmennukseen; kuusi viikkoa kestävälle superdieetille. Yllätyin, kun koko kuus viikkosen jaksoin dieettiä noudattaa. Yks syy noudattamiseen oli palkitsevat tulokset. Tässä kuvakollaasissa kuuden viikon muutokset (-7,2kg). Jos ette huomaa, niin myös itsevarmuus lisäänty roimasti!

Kuuen viikon jäläkeen mietin, mitä sitä sitten tekis painoasian kanssa. En luottanu vielä itteeni tarpeeksi ja peleko siitä, että kilot tulee takasin oli tosi vahvana. Jatkoin matkaani kuuen viikon SD-extraan. Kuuen viikon jäläkeen sain ohojeistuksen, miten jatkaa syöminkejä jatkossa. Heinä-elokuu on sitten mennyt vapaammin, mutta ehkäpä läskin kadotusoperaatio on kuitenki ollu mielessä, ku ei oo kiloja takas kerätty. Plussailtu ja tiputeltu ennen uusia plussia.. Järkevää ;) Mutta nyt taas arki koittanut syömisisä ja matka jatkuu! Ens kesänä oon niin hitokseen mahtavasa kunnosa. Todella tyytyväinen oon FF:n nettivalmennuksiin, ei voi muuta sanoa! :) Ja toki myös itseeni ;) Määhän sen työn tein, ei kukaan muu mun puolesta. Ja vaikka sitä nyt hehkutankin, niin eihän se joka päivä ruusuilla tanssimista ollu. Mulle on tainnu kasvaa seläkärankaa enemmän? Mutta ensimmäistä kertaa täsä rojektisa mä uskoin itteeni, mää tiesin, että MÄÄ PYSTYN!  Ja kun uskoo, niin todellakin pystyy!

Heinäkuun puolivälisä tein myös jotain, mihin en ikinä uskonu ryhtyväni; liityin salille ja siellä sitä on ahkerasti aikaa kuluteltu. Nyt viikon tauko ollu ja alakaa jo kaipaan liikuntaa ja sitä hikee! Flunssaa pitelee, joten sen takia oon nyt salitaukoa pijelly. Mutta viikonloppuna meen ja tuun vaikka pää kainalosa takasi, jos ei pysty suorittaan.

^Kuvat otettu heinäkuussa, siskon prinsessan ristiäisisä käyttämäni mekko. Mekkoa muokannut todella taitavasti http://www.tikintaika.com/ Mekosta tuli juuri sellainen, kun halusin! SUURI KIITOS :)

Tänään kirjottelin muualle seuraavaa: Tuona juhlapäivänä, tuossa mekossa mulla oli hyvä olla. En murehtinu alleista tai maharöllykästä. Siis kun oon aiemmin, etenkin juhlissa ollut ns.häpeilevä ja läskimakkarat on ketuttanu jne. En todellakaan oo sitä mieltä, että läskini pystyn hyväksymään tai etteivät ne rajottas elämää. Eihän tuokaan toki tarkota, että ei pystyis elämään ja kokoajan miettis makkaroitaan, mutta kyllä niistä kuitenkin ylimäärästä ressiä ja miettimistä tulee. Nyt kun teen asialle jotain, kykenen hallitsemaan tilannetta ja edsauttamaan omalla toiminnallani, niin läskiressit on vähempänä. Ja tosiaan havahdun siihen olotilaan, että mähän oon ihan näpsäkkä paketti. Pystyn myös tuomaan esille sitä piilossa lymyillyttä minääni enemmän, enkä ole vaan se porukan nurkassa kyyhöttävä läski. Tutussa porukassa toki oon pystyny oleen oma itteni.

Löysin erään blogin ja eilen sitä itku silmässä luin. Se oli täyttä asiaa elämästä, elämästä läskinä. Paksu Perhonen oli kirjottaja, löytyiskö sillä..? Käykääpä lukaseen. Oon miettiny, että perustan blogin, johon kirjotan ajatuksia tästä laihdutusprojektista. Toisen blogin kirjotus kuitenki aina jää, mut nyt saattas tulla ajoittain hyviä oivalluksia itelle. 

Ja jottei nämä ajatukset menis ihan harakoille, päätin tosiaan kirjotella niitä ylös. Kirjottelen niitä nyt tähän vanhaan blogiin, niin saan tähän koko elämän kirjon ;)


~Rakkauella ja ahistuksella; RR

Kesä meni, mutta kohtahan se tullee toinen?

Noniin, nyt on jälleen etsitty elämästä sitä iloa ja nautintoa. Ryvetty synkissä vesissä ja oltu välillä -ihan vain hetkisen- pää pilivisä. Nyt on jälleen aika nostaa se pää niin korkeuksiin,  niin ylös, ettei sieltä alas tipaheta hetkesä. Ja toivon todella, ettei elämä nakkaa mua taas johonkin syvälle. Vaikkakin, onhan tässäkin jo mun tuuria.. Nimittäin; elämäntaparemppa otti taas tuulta purjeiden alle ja aloin syödä sekä liikkua (minä, liikkua?! KYLLÄ) hyvin. Noh, sitten viime torstaina mursinkin jalkapöydästäni yhen luun. Arvanette varmaan, että nyt harrastan sitten todella omaperäistä liikuntaa näiden kotiseinien sisällä? Ulukopuolelle ei oo mulla asiaa vielä. Tälle ei kuitenkaan voi loppupeleissä ku nauraa, pikkuseikkoja ja "sopimusteknisiä" asioita.

Elämäntaparemppa saa luvan jatkua syömisten suhteen, koska tuli sitten varattua jouluksi matka etelän lämpöön. Ihka eka aurinkomatka <3 Ja kyllä, se on tarkoin suunniteltu, ei extempore. Extempore oli vain tuo ajankohta. Mutta elämä on opettanut nyt myös sen, että jos jotain haluaa, kannattaa se tehä mahollisimman pian. Niin negatiiviselta kuin se kuulostaakin, mutta totta se on, että huomenna voi olla liian myöhäistä. Joten tehkäämme, niinkuin on tahtomme? :)

Elämäntaparemppaan liittynee sellanenkin juttu, että tupakointi on loppunu 11.6. Enpä ois uskonu, että MÄÄ pystyn siihen. Enkä ois pystynytkään, ilman hypnoterapiaa. Yksi käynti riitti, ainakin toistaiseksi. Toki itse tein sen päätöksen ja sitä mietin jopa useamman kuukauden, kunnes yks kaunis päivä sen ajan itselleni varasin hypno-ukolle. Ja onneksi varasin! Käsittämätöntä, miten tupakan polton voi lopettaa ilman fyysisiä/psyykkisiä vierotusoireita! Enkä kuitenkaan ole ollu mikkään amatööri, kun tupakoinnista puhutaan ;) Elämäni paras päätös, naimisiin menon jälkeen <3

Kesä on kohta menny, se meni oikein mukavasti. Reissattiin, eikä paljon ehitty kotona olemaan. Mutta niinhän sitä lomalla tehdään? Ja lomallahan kuuluu myös kerätä ylimääräisiä kiloja? Kyllä, näin minä tein. Mulle kun nuo lomakäytänteet ei ole olleet ihan selvillä, koska nyt oli eka, pitkä kesäloma, jonka vietin. Mutta ainakin pari asiaa on mennyt lomaetiketin mukaan :)

Vuosi 2013 on kohta jo puolesa välisä

Moimoi vain, ettekö te ookkaan kaivanneet mua?! Viimeinen postaus 4.12.2012, eikä kukkaan oo kyselly perrään. Jätte kiwa! Viimeksi kävin läpi hieman sitä, kun tajusin mummun kuoleman. Meni noin kaksi viikkoa tuosta kirjoituksesta, kun isäni sairastui vakavasti, oli tajuttomana viisi viikkoa ja nukkui pois 24.1. Että niin alkoi tämä vuosi.. Vieläkään ei isän kuolemaa tajua, eikä kyllä mummunkaan. Tämä kaikki on jättänyt muhun ihan hirvittävän pelon.. Pelkään, kun puhelin soi. Pelkään, kun se ei soi, että milloin se taas soi. Hautajaisten jälkeen oli aika, jolloin en miettinyt asiaa päivittäin. Mutta nyt viimeisimpinä viikkoina asia on pyörinyt mielessä harva se hetki. Katson isän ja mummun kuvia, mietin mitä he asioihin sanoisivat ja sitten se tulee.. Itku, suru, tyhjyys. Viha, miksi heidät vietiin minulta? Olen lähes joka paikassa näkeväni isän, ihan sama missä liikun, joku näyttää aina häneltä. Hieraisen silmiä, kunnes tajuan, että ainiin.. Eihän reilusti alle kuusikymppisten pitänyt kuolla? Vanhathan ne vain kuolevat..

Töissä käynti auttaa viemään ajatukset muualle ja nautin siitä, kun osaan ja opin kokoajan lisää. Yritän myös pitää arkielämästäni kiinni, siis kotielämästä. Välillä pusken hampaat irvessä eteenpäin, odotan aikaa, jolloin on helpompaa näiden ajatusten kanssa. Yritän välttyä itsesääliltä, tämmöistähän se elämä on, kuolema korjaa ja siihen meidän on vain sopeuduttava, jatkettava elämää. Mutta välillä väsyneenä annan itselleni ikään kuin luvan olla väsynyt, onhan minulla ollut rankkaa. Silti se tuntuu väärältä, enhän minä saa väsyä!

Kesän tuloa odotan ja jo nyt koitan nauttia pienistä asioista. Pitäisi ainaa muistaa olla kiitollinen siitä, mitä ympärillä on. Ihana katsoa, kun viime vuonna istuttamat taimet alkavat nousta kukkapenkistä. Ihana nauttia siitä tunteesta, kun on rakastettu. Ihana huomata, että olen tärkeä. Ihanaa, kun joku muu tyhjentää tiskikoneen, jos minä en sitä saa aikaiseksi. Ihanaa, kun joku soittaa ja kysyy, mitä minulle kuuluu.


Välillä vaan tekisi mieli tehdä näin; sulkea suu, silmät ja korvat ja elää niinkuin mitään ei olisi tapahtunut

Mutta enhän minä voi, minua tarvitaan, perheessäni ja siksipä en otakaan aina elämää niin vakavasti;

Pitää pitää silmät avoinna, jotta näkee kaiken kauniin ympärillä;

Eikä elämää sovi katsoa verhojen takaa, vaan mennä siihen hetkeen;

Turhaa murehtia esimerkiksi rumista varpaistaan, nehän peittyy sukilla!

Iloisempaa toukokuuta muruset! Nostan pääni takaisin pilviin, jotka ovat taivaalla, ei vedessä;

Kohta meillä on joulu..

Taas? Mihin tää vuosi on kavonnu? Eilen taas illan itkeskelin, läsähti jälleen päin pläsiä se, että mummua ei enää ole. Huomenna tulee kaksi kuukautta siitä, kun suruviesti saapui. Uskon kuitenkin, että tuolta se kattelee ja sillä on kaikki hyvin <3 En vaan silti ikinä tajua, että miksi tän elämän pitää loppua..?

Meillä tulee olemaan ensimmäinen oma joulu, omassa kodissa ja oman perheen kesken. Sekin vähän hirvittää, luoda se oma joulu ja omat perinteet. Kamalaa tämä aikuistuminen ;) Saa nähä, ketä meillä tulee sitten vierailemaan. Toisaalta ihan kiva, kun ei tarvi rampata mihinkään :) Saa vaan.. syödä suklaata ja nauttia maailman parhaan perheen kesken :D

Työt jatkuu ensi vuoden, JES! Ja mullon nyt ihan uuenlaista draivia päällä töiden suhteen. Eikä passaa unohtaa kesälomaa, jota saan viettää useamman töissä vietetyn kesän jäläkeen. Tykkään kovasti.

Tää vuosi on ollu aika.. kauhia.. Kaikenlaista on tapahtunu, mutta ens vuosi on sitten parempi? On kuukausia menny ihan sumussa.. Painoprokkiskin on jäänyt tässä muun elämän pyörteissä taka-alalle, mutta senkin oon saanu nyt uudelleen viritettyä. Paino ei kuitenkaan oo noussu lähtölukemiin -eikä oikeestaan lähellekään, joten saavutus kait sekin on? Se nimittäin nousee mulla ja herkästi, jos ei yhtään ajattele, mitä syö ja millon syö. Paljon herkemmin tulee painoa kuin entä lähtee.. Phyh. Epäreilua sanon minä.

Onpas taas positiivista tekstiä ;) Se nyt vaan jotenkin ryöpsähti käsistä.. Paljon oon kuitenkin oppinu itsestäni tämänkin vuoden aikana ja ehkäpä viisastunu taas lisää siinä, että elämästä kannattaa nauttia, kun kaikki ei oo niin itestään selvää. Ja vielähän tätä vuotta on aikaa, ehtiihän tästä vuodestakin vielä ottaa kaiken ilon irti. Jotenka pikkujouluja ja joululomaa (joo, melekeen kaks viikkoa!) ootellessa! :)

Suru suunnaton..

Ei auttanut apu ihmisten,
ei rakkaus, rukous läheisten.
Olit toivossa päästä viel' kotihin kerran,
mutt' matkasi johti luo Taivahan Herran.

Lepää rauhassa mummu-rakas <3
Ikuisesti mummu kaivaten; M

Mummu nukkui pois 5.10. Ei sen näin pitäny mennä..  Suru on suunnaton, kaipaus rajaton.

Hirvee tarve oli kirjottaa, mutta nyt en tiiä, mitä kirjottas enempää, joten jätänpä tämän tähän tältä erää..