Koska sodassa ja rakkaudessa kaikki on sallituja, niin päätin ottaa tähän "nyt kun" elämään mukaan uuen aseen, aseen jolla varmasti selätän läskit. Aseenahan mulla nyt on ollu mm.ruokavalio, kokoajan lisääntyvä itsekuri, tukeva (normaalipainoinen ;)) perheeni. Uusin aseeni on; tehoryhmä! Ryhmässä on 2 muuta osallistujaa+valmentaja. Ryhmä kokoontuu 2kuntosalilla kertaa viikossa, treeni on tiukkaa settiä. Ruokavalio kuuluu ohjelmaan (monipuolista ja hyvää, ilman nälkää). Valmentaja otti aloituskuvat, mitat ja painon. Paino otetaan ensin joka viikko. Jos muutoksia ei tapahu, katellaan missä mättää. Itsekuri lisäänty roimasti, valvovan silmän alla ;) pidän sitä hyvänä juttuna, varsinkin kun tiijän, etten ite pystys meneen "sata lasissa". Vieläkin tekosyitä riittänee ajoittain syömisten kanssa. Samoten en pysty yksikseni haastamaan ittiä tarpeeksi liikunnan suhteen. Paljon on pyöritty mukavuusalueella. Kauan oon haaveillu oman pt:n hankkimisesta ja aatellu "sitten kun on rahaa, sitten kun viitsin ja on aikaa". Rahaa menee turhempaankin ja aikaa on, kun sitä järjestää! Nyt tuntuu olevan enemmän aikaa kaikkeen muuhunkin ;) ja virtaa!
Hitto että ootan meijän Thaimaan matkaa! 26.12 lähtö. Matkakuumetta potiessa oon katellu youtube-pätkiä kohteesta ja kuvia ympäristöstä. Samoin tehny suunnitelmia, ajattelin että tehään joka päivä ns.videopäiväkirjaa, johon jokainen ottaa osaa.Näin muistot säilyy paremmin kuin pelkkiä valokuvia kattelemalla. Voi toki olla, että on niin tohkeissaan, että valokuvatkin jää ottamatta.. ;) ens viikolla ollaan jo viikko lähempänä matkaa. Ennen sitä tässä eletään täysillä hetki kerrallaan ja kevennytään siinä sivussa :)
keskiviikko 10. syyskuuta 2014
maanantai 1. syyskuuta 2014
Sitten kun..
Elämä on toisinaan ollu "sitten kun elämää". Sitten kun saan lapseni isoksi, sitten kun olen kevyempi, sitten kun en ole näin väsynyt, sitten kun nämä juhlat ovat ohi, sitten kun koetaan se ihme ja saamme toisen pienokaisen, sitten kun on loma. Näitä riittäs vaikka kuinka! Eihän pyykkiäkään voi pestä sitten kun tai siivota kotia sitten kun, saatikka lenkkeilyttää koiraa sitten kun. Ne on tehtävä, oli sitten ressiä, väsymystä, flunssaa tai vesisadetta. On siis elettävä NYT. Voihan olla, että sitä sitten kun -aikaa ei ikinä tulekaan. Siksihän minä varasin sen meijän Thaimaan matkan (KYLLÄ! :D), en pääse ikinä mihinkää, jos ootan tuota sitten kun -aikaa ja siirrän varaamista hamaan tulevaisuuteen. Miksi en siis huolehtisi itestäni jo nyt? Tai siinäkin käy niin, että sitten kun on liian myöhästä.
Joskus elämä menee ihimeelliseksi suorittamiseksi, elää vaan päivästä toiseen ikäänkuin seleviytymällä. Suorittaa tietyt, pakolliset asiat ja tuntee ittensä selviytyjäksi. Suorittaa kalenterissa olevat menot ja iloitsee, kun ne vähenee, mutta silti eessäpäin siintää jo uusia menoja roppakaupalla. Ressaa, kun olisi niin paljon tehtävää ja niin paljon pitäisi -asioita. Eihän tuommosella menolla ehi oikeesti nauttia elämästä! Herranen aika. Positiivinen asenne ja iloinen mieli, niillä pärjää ja elämä ei tunnu pelekältä suorittamiselta. Miten sitten saa sen asenteen ja iloisen mielen? Mulla se ainakin syntyy siitä, että nautin asioista, en ressaa, teen asioiden eteen jotain, huolehdin itsestäni. Näin tunnelma välittyy myös muille kanssa tallaajille. Kaikkihan me tiiämme, että kaiken a ja o on ittensä hyväksyminen. Kun voit ite hyvin, saa muut susta enemmän irti. Tämä pitää vahvasti paikkansa ainakin mun kohalla. Kiistääkö joku lukijoista tämän?
Salihommat on aloteltu flunssan jälkimainingeisa ja sen kyllä huomaa. Kyykkyjä, ojentajia yms. ja reidet huutaa kiitosta. Mää tykkään! Tiistaina se PT:n tapaaminen, en malttas oottaa huomiseen :) Nyt asetin tavotteen. Joka tuntu utopistiselta ja en uskaltanut edes haaveilla sen saavuttamisesta. Mutta nyt mää sen sisäistin ja teen kaikkeni siihen päästäkseni; minä vastaan läski, minä voitan 17viikon taistelun (uus erä alkaa taas) ja kevenen 10kiloa!
Mellevää maanantaita!
~Rakkauella RR
Joskus elämä menee ihimeelliseksi suorittamiseksi, elää vaan päivästä toiseen ikäänkuin seleviytymällä. Suorittaa tietyt, pakolliset asiat ja tuntee ittensä selviytyjäksi. Suorittaa kalenterissa olevat menot ja iloitsee, kun ne vähenee, mutta silti eessäpäin siintää jo uusia menoja roppakaupalla. Ressaa, kun olisi niin paljon tehtävää ja niin paljon pitäisi -asioita. Eihän tuommosella menolla ehi oikeesti nauttia elämästä! Herranen aika. Positiivinen asenne ja iloinen mieli, niillä pärjää ja elämä ei tunnu pelekältä suorittamiselta. Miten sitten saa sen asenteen ja iloisen mielen? Mulla se ainakin syntyy siitä, että nautin asioista, en ressaa, teen asioiden eteen jotain, huolehdin itsestäni. Näin tunnelma välittyy myös muille kanssa tallaajille. Kaikkihan me tiiämme, että kaiken a ja o on ittensä hyväksyminen. Kun voit ite hyvin, saa muut susta enemmän irti. Tämä pitää vahvasti paikkansa ainakin mun kohalla. Kiistääkö joku lukijoista tämän?
Salihommat on aloteltu flunssan jälkimainingeisa ja sen kyllä huomaa. Kyykkyjä, ojentajia yms. ja reidet huutaa kiitosta. Mää tykkään! Tiistaina se PT:n tapaaminen, en malttas oottaa huomiseen :) Nyt asetin tavotteen. Joka tuntu utopistiselta ja en uskaltanut edes haaveilla sen saavuttamisesta. Mutta nyt mää sen sisäistin ja teen kaikkeni siihen päästäkseni; minä vastaan läski, minä voitan 17viikon taistelun (uus erä alkaa taas) ja kevenen 10kiloa!
Mellevää maanantaita!
~Rakkauella RR
torstai 28. elokuuta 2014
Yli vuojen hilijaisuus
Jasså, se on ollut taas yli vuojen hilijasuus täällä. Elämä on kuitenkin soljunu etteenpäin ihan kivasti. On ollu arkia, Epsanjan matkaa, Pariisin matkaa murun kans, töitä ja työttömyyttä. Mutta ennen kaikkea on ollut syntymää; oon saanu kaksi ihanaa siskon lasta <3 Oon taas löytäny enemmän itteeni, kasvamiseksiko sitä sanotaan? Henkisesä mielesä ;)
Mun elämäntaparojekti on heittäny vuoristorataa. Mulle kävi, niinkuin ei ikinä pitänyt käydä; muodikkaasti sanottuna jojoilin. Viime vuonna näihin aikoihin se mun jalka murtu ja sitten aloin pikkuhilijaa paisumaan ko pullataikina. Tässä kuva joulukuun (2013) Epsanjan matkalta ja heinäkuulta. Kiloja kuvien välillä on viitisentoista.
Helemikuun lopusa havahuin siihen, että mun mahamakkarat on kasvaneet ja läskivuori senkus lisääntyy. Vaatteet isoni taas pikkuhiljaa.. Ajatusta ei tarvinut kauan kypsytellä; JOTAIN ON TEHTÄVÄ! Otin heti järeät aseet käyttöön ja osallistuin FitFarmin nettivalmennukseen; kuusi viikkoa kestävälle superdieetille. Yllätyin, kun koko kuus viikkosen jaksoin dieettiä noudattaa. Yks syy noudattamiseen oli palkitsevat tulokset. Tässä kuvakollaasissa kuuden viikon muutokset (-7,2kg). Jos ette huomaa, niin myös itsevarmuus lisäänty roimasti!
Kuuen viikon jäläkeen mietin, mitä sitä sitten tekis painoasian kanssa. En luottanu vielä itteeni tarpeeksi ja peleko siitä, että kilot tulee takasin oli tosi vahvana. Jatkoin matkaani kuuen viikon SD-extraan. Kuuen viikon jäläkeen sain ohojeistuksen, miten jatkaa syöminkejä jatkossa. Heinä-elokuu on sitten mennyt vapaammin, mutta ehkäpä läskin kadotusoperaatio on kuitenki ollu mielessä, ku ei oo kiloja takas kerätty. Plussailtu ja tiputeltu ennen uusia plussia.. Järkevää ;) Mutta nyt taas arki koittanut syömisisä ja matka jatkuu! Ens kesänä oon niin hitokseen mahtavasa kunnosa. Todella tyytyväinen oon FF:n nettivalmennuksiin, ei voi muuta sanoa! :) Ja toki myös itseeni ;) Määhän sen työn tein, ei kukaan muu mun puolesta. Ja vaikka sitä nyt hehkutankin, niin eihän se joka päivä ruusuilla tanssimista ollu. Mulle on tainnu kasvaa seläkärankaa enemmän? Mutta ensimmäistä kertaa täsä rojektisa mä uskoin itteeni, mää tiesin, että MÄÄ PYSTYN! Ja kun uskoo, niin todellakin pystyy!
Heinäkuun puolivälisä tein myös jotain, mihin en ikinä uskonu ryhtyväni; liityin salille ja siellä sitä on ahkerasti aikaa kuluteltu. Nyt viikon tauko ollu ja alakaa jo kaipaan liikuntaa ja sitä hikee! Flunssaa pitelee, joten sen takia oon nyt salitaukoa pijelly. Mutta viikonloppuna meen ja tuun vaikka pää kainalosa takasi, jos ei pysty suorittaan.
^Kuvat otettu heinäkuussa, siskon prinsessan ristiäisisä käyttämäni mekko. Mekkoa muokannut todella taitavasti http://www.tikintaika.com/ Mekosta tuli juuri sellainen, kun halusin! SUURI KIITOS :)
Tänään kirjottelin muualle seuraavaa: Tuona juhlapäivänä, tuossa mekossa mulla oli hyvä olla. En murehtinu alleista tai maharöllykästä. Siis kun oon aiemmin, etenkin juhlissa ollut ns.häpeilevä ja läskimakkarat on ketuttanu jne. En todellakaan oo sitä mieltä, että läskini pystyn hyväksymään tai etteivät ne rajottas elämää. Eihän tuokaan toki tarkota, että ei pystyis elämään ja kokoajan miettis makkaroitaan, mutta kyllä niistä kuitenkin ylimäärästä ressiä ja miettimistä tulee. Nyt kun teen asialle jotain, kykenen hallitsemaan tilannetta ja edsauttamaan omalla toiminnallani, niin läskiressit on vähempänä. Ja tosiaan havahdun siihen olotilaan, että mähän oon ihan näpsäkkä paketti. Pystyn myös tuomaan esille sitä piilossa lymyillyttä minääni enemmän, enkä ole vaan se porukan nurkassa kyyhöttävä läski. Tutussa porukassa toki oon pystyny oleen oma itteni.
Löysin erään blogin ja eilen sitä itku silmässä luin. Se oli täyttä asiaa elämästä, elämästä läskinä. Paksu Perhonen oli kirjottaja, löytyiskö sillä..? Käykääpä lukaseen. Oon miettiny, että perustan blogin, johon kirjotan ajatuksia tästä laihdutusprojektista. Toisen blogin kirjotus kuitenki aina jää, mut nyt saattas tulla ajoittain hyviä oivalluksia itelle.
Ja jottei nämä ajatukset menis ihan harakoille, päätin tosiaan kirjotella niitä ylös. Kirjottelen niitä nyt tähän vanhaan blogiin, niin saan tähän koko elämän kirjon ;)
~Rakkauella ja ahistuksella; RR
Mun elämäntaparojekti on heittäny vuoristorataa. Mulle kävi, niinkuin ei ikinä pitänyt käydä; muodikkaasti sanottuna jojoilin. Viime vuonna näihin aikoihin se mun jalka murtu ja sitten aloin pikkuhilijaa paisumaan ko pullataikina. Tässä kuva joulukuun (2013) Epsanjan matkalta ja heinäkuulta. Kiloja kuvien välillä on viitisentoista.
Helemikuun lopusa havahuin siihen, että mun mahamakkarat on kasvaneet ja läskivuori senkus lisääntyy. Vaatteet isoni taas pikkuhiljaa.. Ajatusta ei tarvinut kauan kypsytellä; JOTAIN ON TEHTÄVÄ! Otin heti järeät aseet käyttöön ja osallistuin FitFarmin nettivalmennukseen; kuusi viikkoa kestävälle superdieetille. Yllätyin, kun koko kuus viikkosen jaksoin dieettiä noudattaa. Yks syy noudattamiseen oli palkitsevat tulokset. Tässä kuvakollaasissa kuuden viikon muutokset (-7,2kg). Jos ette huomaa, niin myös itsevarmuus lisäänty roimasti!
Heinäkuun puolivälisä tein myös jotain, mihin en ikinä uskonu ryhtyväni; liityin salille ja siellä sitä on ahkerasti aikaa kuluteltu. Nyt viikon tauko ollu ja alakaa jo kaipaan liikuntaa ja sitä hikee! Flunssaa pitelee, joten sen takia oon nyt salitaukoa pijelly. Mutta viikonloppuna meen ja tuun vaikka pää kainalosa takasi, jos ei pysty suorittaan.
^Kuvat otettu heinäkuussa, siskon prinsessan ristiäisisä käyttämäni mekko. Mekkoa muokannut todella taitavasti http://www.tikintaika.com/ Mekosta tuli juuri sellainen, kun halusin! SUURI KIITOS :)
Tänään kirjottelin muualle seuraavaa: Tuona juhlapäivänä, tuossa mekossa mulla oli hyvä olla. En murehtinu alleista tai maharöllykästä. Siis kun oon aiemmin, etenkin juhlissa ollut ns.häpeilevä ja läskimakkarat on ketuttanu jne. En todellakaan oo sitä mieltä, että läskini pystyn hyväksymään tai etteivät ne rajottas elämää. Eihän tuokaan toki tarkota, että ei pystyis elämään ja kokoajan miettis makkaroitaan, mutta kyllä niistä kuitenkin ylimäärästä ressiä ja miettimistä tulee. Nyt kun teen asialle jotain, kykenen hallitsemaan tilannetta ja edsauttamaan omalla toiminnallani, niin läskiressit on vähempänä. Ja tosiaan havahdun siihen olotilaan, että mähän oon ihan näpsäkkä paketti. Pystyn myös tuomaan esille sitä piilossa lymyillyttä minääni enemmän, enkä ole vaan se porukan nurkassa kyyhöttävä läski. Tutussa porukassa toki oon pystyny oleen oma itteni.
Löysin erään blogin ja eilen sitä itku silmässä luin. Se oli täyttä asiaa elämästä, elämästä läskinä. Paksu Perhonen oli kirjottaja, löytyiskö sillä..? Käykääpä lukaseen. Oon miettiny, että perustan blogin, johon kirjotan ajatuksia tästä laihdutusprojektista. Toisen blogin kirjotus kuitenki aina jää, mut nyt saattas tulla ajoittain hyviä oivalluksia itelle.
Ja jottei nämä ajatukset menis ihan harakoille, päätin tosiaan kirjotella niitä ylös. Kirjottelen niitä nyt tähän vanhaan blogiin, niin saan tähän koko elämän kirjon ;)
~Rakkauella ja ahistuksella; RR
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)